Lääketieteellistä tutkimusta Suomeen

Suomessa on kansainvälisesti arvostettua osaamista, valtava määrä terveystietoa ja tutkimuspotentiaalia. Nyt hallitus tekee lakimuutoksia, joilla lääketieteellisen tutkimuksen tekeminen helpottuu ja tutkimuslainsäädäntö selkeytyy. Ensimmäinen osa, toisiolaki, on jo voimassa ja nyt saadaan jatkoa. Tavoitteena on, että uusia hoitomuotoja, lääkkeitä ja terveydenhuollon ratkaisuja kehitetään entistä enemmän juuri Suomessa. Samalla vahvistetaan terveysalan kasvua ja houkutellaan tänne myös kansainvälisiä…

Lue lisää

Vanhuspalvelujen arki

IS:n toimittajan kokemukset ovat todella ikäviä! Tosin samaa huomasin jo 1999-2002 tehdessäni opintojen ohessa keikkaa terveydenhoitajakoulutuksen omaavana. Silloin tuli nähtyä erilaisia ikäihmisten hoivayksiköitä, niin yksityisellä kuin julkisella, Helsingissä ja Turussa. Suurin osa hoivasta toimi silloin ja toimii tänäkin päivänä hyvin, siitä kiitos hoitajille. Mutta epäkohtiakin löytyy ja nämä pitää korjata pikaisesti. Vanhuus ei saa tarkoittaa…

Lue lisää

Kevätkiireitä

Tämä viikko on ollut itselleni hyvin maa- ja metsätalouspainotteinen. Tänään kokoomuksen maatalouspoliittinen verkosto kokoontui Eduskunnassa ja keskiviikkona sekä torstaina osallistuin MTK:n valtakunnalliseen valtuuskunnan kokoukseen 🌾Tänään kuultiin vahva tilannekuva alan taloudesta Pellervon taloustutkimus PTT tutkimusjohtaja Sari Forsman-Huggilta.Viljamarkkinoista avasi näkymää Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n asiantuntija Max Schulman ja tuottajaorganisaatioiden tilannetta läpikäyntiin Taru Antikaisen johdolla.👉 ilman kannattavaa…

Lue lisää

Toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointipalvelut

Toisen asteen opiskelijoiden hyvinvointipalvelut ovat tällä hetkellä hajanaisia, epätasa-arvoisia ja osin puutteellisia.Sairaalakoulupalvelut ja intensiivinen tuki katkeavat perusopetuksen jälkeen, vaikka nuorten mielenterveyden haasteet ovat lisääntyneet ja opintojen keskeytyminen yleistynyt.Oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä palveluja ei ulotettu vastaamaan laajentuneita velvoitteita. Lisäksi osa terveydenhuollon lasten ja nuorten palveluista päättyy opiskelijan täyttäessä 18 vuotta, mikä aiheuttaa katkoksen tuessa kesken toisen asteen…

Lue lisää