Puolustusselonteko

Puolustusselontekoa käsiteltiin eilen täysistunnossa.

Meillä on puolueessa vankkaa osaamista asiaan liittyen. Pysyttelin itse puheessani kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa.

Arvoisa puhemies,

”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun” nämä Kuninkaan porttiin kaiverretut sanat ovat olleet mielessämme ja näin olemme myös puolustustamme rakentaneet. Kuten nyt puolustusselonteostakin voimme lukea.

Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus luovat elämisen mielekkyyden tärkeimmät elementit.

Asevelvollisuus ja korkea maanpuolustustahto ovat jatkossakin Suomen puolustuksen perustekijöitä ja asioita, joita tulee vaalia sekä arvostaen esille tuoda jo peruskoulussa.

Aikoinaan oli perusopetuksessa kansalaisto-niminen oppiaine, joka myöhemmin jyvitettiin eri oppiaineiden sisälle. Ajattelisin, että koulut/kunnat omassa Opetussuunnitelma-työssään sisällyttäisivät tärkeitä kansalaistaitoja, esimerkiksi varautumiseen liittyen nykyiseen oppimääräänsä. Esimerkiksi yhteiskuntaoppiin tai muuhun soveltuvaan. Jos ei muuhun niin valinnaisiin opintoihin.

Myös toisen asteen opiskelijoille sekä korkeakouluihin tulisi räätälöidä vapaasti valittaviin opintoihin maanpuolustuksellisia opintojaksoja; arjen turvallisuutta, varautumista, kriisinkestävyyttä, ensiapukursseja, hätämajoitusta jne. Näitähän löytyy valmiina jo vapaaehtoisen maanpuolustuksen koulutustarjonnasta ja naistenvalmiusliitolta.

Selonteossa todetaan, että ”Vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta on keskeinen voimavara, ja sillä on maanpuolustustahtoa kohottava vaikutus.” Naisten hakeutumista vapaaehtoiseen asepalvelukseen tullaan edistämään. Korostetaan palveluksesta saatavia hyötyjä ammatinvalintaan sekä mm. opintojen ja hankitun osaamisen hyväksilukemiseen opinnoissa.

Arvoisa puhemies,

Monet pitävät kutsuntoja eräänlaisena maanpuolustustahdon mittarina, joka ei välttämättä ole oikea tapa arvioida tulosta, mutta on varmasti jonkin tasoinen indikaattori, missä mennään tulevien joukko-osastojen iskukyvyn suhteen.

Puolustusvoimiemme koko on täysin riippuvainen toimivasta varusmiesjärjestelmästä, mutta maanpuolustuskyky on myös monella tapaa sidonnainen siihen, miten me eri tasolla kykenemme torjumaan nuorten syrjäytymistä.

Siviilipalvelusjärjestelmän kehittäminen entistä tarkoituksenmukaisemmaksi on tärkeä uudistus. Siviilipalvelus tullaan kytkemään nykyistä selkeämmin kokonaisturvallisuuden toimintamalliin ja tukee näin kokonaismaanpuolustusta.

Perusajatuksena on vahvistaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa palvelusmuodosta riippumatta ja siviilipalveluksen vakaumuksen perustuva luonne huomioiden, jotta vahvistetaan kansalaisten yhdenvertaisuuden tunnetta.

Uudistuksen jälkeen työpalvelus suoritetaan jatkossa yhteiskunnallista varautumista ja valmiutta tukevissa, kokonaisturvallisuuden näkökulmasta keskeisissä avustavissa tehtävissä.

Lopuksi muistuttaisin, näin maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä, että kovinkin sotilas nääntyy, ellei ruokahuolto pelaa. -Tiedän toki, että tämäkin osa-alue meillä on mietitty.

Joten Arvoisa puhemies,

”Ollos huoleton, poikas valveil on”