Suomalainen puolustusosaaminen
Utti on yksi suomalaisen puolustusosaamisen kovista ytimistä. Isännän varusmiespalveluksesta 30v
mutta onneksi perheessä on tuoreempiakin tapauksia, kun tytär valmistui pari vuotta sitten sotilaspoliisipuolelta.
Laskuvarjojääkärikoulutuksessa rakennetaan kykyä toimia kaikkein vaativammissa tehtävissä. Koulutus vaatii fyysistä ja henkistä kestävyyttä, itsenäistä päätöksentekoa, tiedustelu- ja taistelutaitoja sekä kykyä toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Utin merkitys on Suomelle suuri, mutta NATO-jäsenyyden myötä suomalaisella erikoisjoukko-osaamisella on entistä vahvempi merkitys myös koko Pohjois-Euroopan puolustuksessa. Meillä on osaamista erityisesti pohjoisista olosuhteista, metsäisessä maastossa toimimisesta ja vaativien olosuhteiden koulutuksesta.
Suomi ei ole NATOssa vain turvallisuuden vastaanottaja. Olemme myös turvallisuuden tuottaja.
Suomen puolustus on tehty vuosien määrätietoisella koulutuksella, harjoittelulla ja yhteistyöllä liittolaisten kanssa. Siksi puolustuksen rahoituksesta on huolehdittava myös tulevina vuosina. Turvallisuustilanteen muutos ei ole hetkellinen, eikä puolustuskykyä voida rakentaa vain silloin, kun maailmalla alkaa rytistä.
Vahva oma puolustus, riittävä rahoitus ja yhteistyö liittolaisten kanssa ovat Suomen turvallisuuden perusta. Utissa tästä työstä näkee hyvin konkreettisen esimerkin.

Eikä tuosta erikoisjoukkopuolison (mahdollisista) taidoista haittaa ole tässä kodinturvajoukoissakaanja sienimetsällä suunnistustaidoista

