Talousvastuullinen hallituspohja
Olen pitkälti samoilla linjoilla edustajakollega Martin Paasin kanssa. Vaalien jälkeen Kokoomuksen tulee ensisijaisesti pyrkiä talousvastuullisen porvarillisen hallituspohjan rakentamiseen. Toki vaalien voittaja aloittaa normaalisti hallitustunnustelut. Mutta, jos hallitusta ei synny, kapula siirtyy seuraavalle. Jos eduskunnassa on äänienemmistö oikeistohallitukselle, sen muodostaminen on demokratian kannalta täysin oikeutettua. Suomen taloustilanteessa pitäisin sitä myös välttämättömänä.
🇫🇮💙
Martin Paasin päivitys:
”Demareissa on paljon mukavia ja fiksuja kansanedustajia. Olisi älyllisesti epärehellistä väittää muuta.
Puolueen edustama politiikka on kuitenkin taloudesta ymmärtävälle hyvin haastavaa, varsinkin
❌ julkisen sektorin kasvattamisen,
❌ kritiikittömän maahanmuuton ja
❌ veronkorotusvalmiuuksien osalta.
En usko, että hauras taloutemme kestäisi tällaista politiikkaa.
Seuraavien vaalien vaihtoehtoisia tuloksia haarukoidessa näkisin siksi, että velvollisuutenamme on aikaansaada oikeistohallitus varsinkin, jos oikeisto saa äänienemmistön.
Toinen keino on sitten pyrkiä estämään täysin vasemmistolaisen hallituksen synty, mikä vilpittömän näkemykseni mukaan olisi Suomelle kohtalokasta. Olemme sentään menettäneet jo kohta neljännesvuosisadan edestä talouskasvua.
Hyvien hallitusneuvotteluiden kannalta pidetään hyödyllisenä kaikkien korttien säilyttäminen siihen asti, kunnes hallituspohja on syntynyt. Näin puolueilla on vipuvartta neuvotteluissa omien tavoitteiden saamiseksi hallitusohjelmaan.
Niin tai näin, niin minulle ja monelle Kokoomuslaiselle @willerydman ehdotus mahdollisen Demareiden vaalivoiton ”ohittamisesta” on hyvin perusteltavissa oleva, hyvä vaihtoehto.”