Tutkimusturvallisuus

Tänään puheenvuoro Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamiseen annetusta esityksestä (HE209/2024), joka tulee tarkempaan tarkasteluun sivistysvaliokuntaan lähiaikoina.

”Arvoisa puhemies;

Käsittelyssä olevan esityksen tavoitteena on suojata järjestelmäämme mahdollisilta, ulkopuolelta tulevilta vaikuttamisyrityksiltä ja vahvistaa tutkimusturvallisuutta.

Tarkoituksena ei ole rajata, mitä tässä maassa saa tutkia ja mistä näkökulmasta.

Akateemisen vapauden, uteliaan ja luotettavan tutkimustyön edellytysten turvaaminen on sivistysyhteiskunnan perusasioita ja siitäon pidettävä kiinni viimeiseen asti.

Sinisilmäisyyteen, hyväuskoisuuteen ei ole kuitenkaan varaa ja yliopistoissa on ymmärrettävästi erittäin haastava tilanne siinä, miten mahdollisia uhkia tunnistetaan.

Tiedeyhteisö tarvitsee tähän tukea ja selkeyttä.

Meillä on erittäin arvostetut ja korkeatasoiset tieteen rahoituksen instituutiot. Suomen Akatemia toimii tässä esimerkillisesti.

Lakiesityksellä halutaan torjua esimerkiksi sellaisia tilanteita, joissa Akatemian tutkimusrahoitusta voitaisiin käyttää turvallisuuskriittisen tiedon vuotamiseen tahoille, joille tieto ei kuulu.

On tärkeää, että lain soveltamisessa ollaan tarkkoja ja hyödynnetään turvallisuusviranomaisten osaamista.

Kevyin perustein ei tutkimusrahoitusta keneltäkään tule evätä.”