Tyttöjen silpominen
Puheenvuoroni koskien hallituksen esitystä naisten ja tyttöjen sukuelinten silpomisen kriminalisoimisesta.
”Arvoisa puhemies,
Suomi on ratifioinut vuonna 2015 Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Kyseessä on niin sanottu Istanbulin sopimus. (SopS 52–53/2015, – 38 artikla.)
Sopimuksen täytäntöönpanoa valvova asiantuntijaryhmä on kehottanut Suomen viranomaisia ryhtymään lainsäännöllisiin toimenpiteisiin.
Suomessa ei ole silpomista koskevaa erillissääntelyä. Tällä hetkellä silpominen on rangaistavaa rikoslain pahoinpitelyä koskevien säännösten mukaisesti. Esimerkiksi Ruotsissa erillislaki on tullut voimaan vuonna 1982. Norjassa ja Tanskassa asiasta säädetään rikoslaissa.
Arvoisa puhemies,
Suomi on sivistysvaltio! Siten on välttämätöntä kriminalisoida tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen kaikki muodot ja alaikäisen tytön vieminen ulkomaille sukupuolielinten silpomista varten.
Tämä vahvistaa naisten ja tyttöjen hengen ja terveyden suojaa sekä heidän ruumiillista koskemattomuuttaan ja seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan.