Hyvää, määrätietoista vuotta 2026!

Turvallisuus, työ, yrittäminen ja vastuu taloudesta eivät ole oikeistoa tai vasemmistoa. Ne ovat edellytyksiä sille, että tämä maa toimii myös huomenna. Hyvää ja määrätietoista uutta vuotta 2026

Lue lisää

Kriminaalipolitiikan suunta

Petteri Orpon hallitus on kääntänyt Suomen kriminaalipolitiikan suunnan. Ministerit Mari Rantanen ja Leena Meri ovat osaltaan tehneet hyvää työtä sisä- ja oikeusministeriössä.Rikoksiin suhtaudutaan nyt vakavuudella, jota on odotettu. Mm. katujengeihin liittyvistä rikoksista ja luvattomien aseiden kantamisesta julkisella paikalla seuraa aiempaa ankarammat rangaistukset.Vanki voi olla ensikertalainen vain kerran, tappo ei enää vanhene ja terrorististenrikosten rangaistuksia ankaroitetaan.Resurssit…

Lue lisää

Suomen puolustus ja kokonaisturvallisuus

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille erinomaisesta työstä Suomen puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden eteen. Hallitus panostaa määrätietoisesti Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen. Turvallisuudesta ei voida tinkiä, sillä se on valtion keskeisin perustehtävä kaikissa oloissa. Suomen puolustuksen lähtökohtana on vahva kansallinen puolustuskyky. Yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja korkea maanpuolustustahto muodostavat jatkossakin sen perustan. Samalla huolehditaan siitä, että puolustuskykymme vastaa…

Lue lisää

Kriminaalipolitiikan suunnan muutos

Petteri Orpon hallitus on kääntänyt Suomen kriminaalipolitiikan suunnan. Ministerit Mari Rantanen ja Leena Meri ovat osaltaan tehneet hyvää työtä sisä- ja oikeusministeriössä.Rikoksiin suhtaudutaan nyt vakavuudella, jota on odotettu. Mm. katujengeihin liittyvistä rikoksista ja luvattomien aseiden kantamisesta julkisella paikalla seuraa aiempaa ankarammat rangaistukset.Vanki voi olla ensikertalainen vain kerran, tappo ei enää vanhene ja terrorististenrikosten rangaistuksia ankaroitetaan.Resurssit…

Lue lisää

Puheenvuoro susien kannanhoidollisesta metsästyksestä

Arvoisa puhemies! Hallitusohjelman valmistumisen jälkeen me ollaan käsitelty valiokunnassa useaan otteeseen suurpetoja, ja meillä on asiantuntijakuulemisia näitten noin kolmen vuoden ajalta melko paljon. Eilen kävin näitä läpi, ja täällä on useassa kuulemisessa käyty läpi kaikkia suurpetoja. [Veronika Honkasalo: Ei tästä lakiesityksestä ole käyty!]  Sitten täällä mainittiin tämä ympäristönäkökulma. Meillä Saaristomeren suojeluun käytetään paljon kapasiteettia, ja…

Lue lisää

Susien kannanhoidollinen metsästys

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille lain esittelystä ja työstä EU:n suuntaan. Nyt Orpon hallitus palauttaa järjen suurpetopolitiikkaan mahdollistamalla suden kannanhoidollisen metsästyksen vuoden alusta 2026. Tämä on vastuullinen, kiintiöihin perustuva malli, jossa sekä suden elinvoimaisuus että ihmisen turvallisuus otetaan vakavasti huomioon.  Tilanne erityisesti Varsinais-Suomessa on vaikea. Susimäärät ovat kasvaneet. Ne liikkuvat päivittäin, lähes tunneittain, ihmisen pihoilla, koulujen…

Lue lisää

Vesihuolto

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys on tärkeä ja kannatettava. Vesihuolto on kriittinen osa yhteiskunnan perusrakennetta, ja sen luotettavuus on turvattava myös tulevaisuudessa. Tämä esitys vahvistaa juuri tätä eli varautumista, suunnitelmallisuutta ja vastuuta.   Kunnallisen omistuksen säilyttäminen vesihuoltolaitoksissa on järkevää. Vesi ei ole kauppatavaraa siinä mielessä kuin moni muu hyödyke vaan elintärkeä yhteinen voimavaramme. On…

Lue lisää

Turvallisuus ei synny itsestään

Kirjoitukseni Varsinais-Suomen Kokoomuksen verkkojulkaisuussa 21.10.2025 Suomessa on totuttu siihen, että terveydenhuolto toimii hyvinvointialueiden sisällä kohtuullisen hyvin toimipisteestä riippumatta.  Jatkossa hyvinvointialueiden vastuulla on entistä vahvemmin se, että sosiaali- ja terveydenhuolto toimii myös silloin, kun yhteiskunta on paineessa. Nimittäin valmiuslain laaja kokonaisuudistus vahvistaa varautumista ja yhteistyötä turvallisuusviranomaisten kanssa. Hyvinvointialueet velvoitetaan tekemään pysyvää ja suunnitelmallista yhteistyötä Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen,…

Lue lisää

Läsnä oleva aikuinen, rajat ja rakkautta!

Puheenvuoroni eduskunnassa 17.4.2024: Arvoisa puhemies, 70-luvun lapsena tavanomaista oli katsoa mustavalkolähetyksenä Pekka ja Pätkää, jonka pelottavin hahmo oli Justiina kaulimen kanssa. Myöhemmin tv sai värit ja kolmannen kanavan, mutta edelleen ohjelmien anti lapsen näkökulmasta oli melko maltillista; Pelle Hermannia ja Peukaloisten retkeä. No mitä tv ja netti tarjoaa tämän päivän lapselle: väkivaltaviihdettä verhoutuu lastenohjelmien piirrettyihin…

Lue lisää

Puolustetaan perinteitämme ja vahvistetaan yhteistyötämme

Turun Sanomat 01.03.2024 15:30: Näin maailmanlaajuisen rauhan järkkyessä voisi ajatella, että ihmiset tarvitsevat perinteisten arvojen ja kirkonkin tuomaa yhteisöllisyyttä ja turvaa. Tätä paikallinen seurakunta tarjoaa, sanovat kirjoittajat. Suomalaisen kulttuurin kolme keskeisintä arvoa ovat koti, uskonto ja isänmaa. Näistä koti edustaa lähtökohtaisesti paikkaa, missä voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Olennainen paikka identiteetin, onnellisuuden ja hyvinvoinnin…

Lue lisää

Puolustamisen arvoinen

Vakka-Suomen Sanomat 26.2.2024 ”Mielipiteet” Suomalaisen kulttuurin kolme keskeisintä arvoa ovat koti, uskonto ja isänmaa. Koti edustaa lähtökohtaisesti paikkaa, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Se on olennainen paikka identiteetin, onnellisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Uskonto tarjoaa moraalisia ja eettisiä periaatteita sekä hengellistä tukea. Uskonto yhdistää ihmisiä ja antaa osalle tarkoituksen. Isänmaa edustaa yksilön kiintymystä ja…

Lue lisää

Lahdenperä vaatii susien kannanhoidollisen metsästyksen laajentamista

TURUN SANOMAT 21.12.2023: Kokoomuksen ensimmäisen kauden taivassalolainen kansanedustaja Milla Lahdenperä haluaa Suomeen nykyistä laajempaa susien kannanhoidollista metsästämistä.  Hän perustelee vaatimustaan susien ihmisarkuuden poistumisella ja jatkuvalla läsnäololla pihoissa sekä lasten koulureiteillä.  Tämä on Lahdenperän näkemyksen mukaan johtanut laajamittaiseen turhautumiseen Suomen suurpetopolitiikkaan.  – Suden kannanhoidollisen metsästyksen toteutuminen pitää varmistaa myös juridisen perustan osalta, Lahdenperä toteaa tiedotteessaan.  Maa- ja metsätalousministeriö antoi syksyllä…

Lue lisää

Huoltovarmuus

Puheenvuoro budjetin lähtetekeskustelussa 14.12.2023: Arvoisa rouva puhemies! Valtionhallinnon keskeinen tehtävä on kestävässä kotimaisessa ruokajärjestelmässä, joka on osa huoltovarmuutta ja perustuu kotimaiseen maataloustuotantoon. Suomessa käytetyistä elintarvikkeista 80 prosenttia on kotimaisia. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahaa yhteensä noin 2,7 miljardia euroa, ja muutokset aiempaan ovat tässä taloudellisessa tilanteessa varsin maltillisia. Kasvava merkitys on myös ruokaturvallisuudella, puhtaan…

Lue lisää

Hyvinvointimme vaakalaudalla

Puheenvuoro eduskunnassa 13.12.2023 Arvoisa rouva puhemies, Kuten täällä salissa tänään aiemmin mm. edustajat Poutala ja Kosonen muistuttivat, me olemme maailman onnellisin maa, meillä on puhdas luonto ja pääsääntöisesti turvallista. Me voimme lähtökohtaisesti luottaa virkamiehiimme ja kansalaisiimme, olemme korkean moraalin toimijoita. Mutta hyvinvointiyhteiskuntamme on vaakalaudalla, rahoitamme tällä hetkellä peruspalveluita velaksi ja velkaantuminen on saatava taittumaan. Meidän…

Lue lisää

Turvallisuutemme tarvitsee poliiseja

Vakka-Suomen Sanomat 14.11.2023: Suomen sisäinen ja ulkoinen turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti monin tavoin. Kyberhyökkäykset, hybridivaikuttaminen sekä valtion kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvan tiedustelun ja vaikuttamisen uhat ovat kasvaneet. Erilaiset konfliktit, ilmastonmuutos, katastrofit ja väestönkasvu aiheuttavat kansainvälistä muuttoliikettä, jonka laajuutta on vaikea ennakoida. Laiton maahantulo on kasvussa Euroopan ulkorajoilla. Ruotsissa kehitys on huolestuttavaa. Meilläkin moni asia on ollut…

Lue lisää

Sadonkorjuujuhla, Kalanti

Juhlapuhe Kalannin sadonkorjuujuhlassa 22.10.2023 ”Tänään vietämme sadonkorjuujuhlaa, tilaisuutta, joka juhlistaa suomalaisen ruokatuotannon ja maatalouden, mutta myös huoltovarmuuden, sisukkuuden, innovaatioiden ja laadun arvoja.   Suomi on aina ollut maa, joka on ollut ylpeä perinteistään ja kyvyistään tuottaa laadukasta ruokaa omille kansalaisilleen sekä kansainvälisille markkinoille.  Suomalainen maatalous on perustunut tinkimättömään työhön ja rakkauteen maata kohtaan. Sadonkorjuujuhla antaa meille…

Lue lisää

Ollos huoleton, poikas valveil´on

Otsikkona on lyhyt lainaus valalaulusta, jota on laulettu vuodesta 1973 valan yhteydessä ja jonka juuret ovat vuodessa 1871 (Julius Krohn). Suomi on liittymässä Natoon ja moni pohtii asevelvollisuuden merkitystä Nato-Suomessa. Käytyjen Nato-neuvotteluiden aikana kävi useasti ilmi muiden Nato-maiden vilpitön tunnustus puolustusvoimiemme puolustuskyvystä, niin ammattitaidon, teknisen tason ja puhtaasti armeijamme koon suhteen. Puolustusvoimiemme koko on täysin…

Lue lisää

Perusasiat kuntoon

Semmonen juttu nyt kyllä, että käväsin Helsingissä eli ajoin kahden Suomen pääkaupungin välin ”uutta” motaria. Tankkasin Turussa 2.48€/l. Kysyn mihin tämä autoilusta verotettu raha menee? Ei ainakaan teiden kunnossapitoon. Ja yhtälailla sähköautotkin kuluttaa tietä ja näidenkin alustat kuluu, jouset lyö pohjaan jne. Perusasiat kuntoon Suomessa!

Lue lisää

Kaaosteorian taklaaminen

En ole valtion johdossa vaan pienen kunnan valtuustonpuheenjohtaja, mutta ennen kaikkea äiti. Luonto on valjastanut äidit jatkuvaan elämän mittaiseen kaaosteorian taklaamiseen. Tästä syystä olen käynyt päässäni viikon aikana omanlaistani esityslistaa. Ensimmäisen pykälän pohjaehdotuksena oli parantuminen koronasta. Tauti oli kova ja koko perhe kaatui. Kesken koronaa esityslistalle nousi akuuttina uutena asiana Ukrainan tilanne ja turvallisuuspolitiikka. Koronakamppailun…

Lue lisää