Puolustamisen arvoinen

Vakka-Suomen Sanomat 26.2.2024 ”Mielipiteet”

Suomalaisen kulttuurin kolme keskeisintä arvoa ovat koti, uskonto ja isänmaa. Koti edustaa lähtökohtaisesti paikkaa, jossa voi tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Se on olennainen paikka identiteetin, onnellisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.

Uskonto tarjoaa moraalisia ja eettisiä periaatteita sekä hengellistä tukea. Uskonto yhdistää ihmisiä ja antaa osalle tarkoituksen. Isänmaa edustaa yksilön kiintymystä ja lojaliteettia omaa maataan kohtaan. Se korostaa kansallista identiteettiä, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä ja osoittautuu haluna vaikuttaa maan kehitykseen ja hyvinvointiin sekä valmiutena puolustaa sen arvoja ja etuja.

Perheiden merkitys on edelleen hyvin merkittävä, vaikka perheiden muodot ja dynamiikat voivat vaihdella suurestikin. Perheet ovat edelleen keskeisessä roolissa muun muassa lasten kasvatuksessa ja koulutuksessa, vaikka tätä viime vuosien aikana on kovasti yhteiskunnan harteille yritetty siirtää. Vastuunkanto, toisen ihmisen huomioiminen ja kunnioittaminen opitaan kotona.

Myös perustaidot ja oppiminen yhdessä koulun kanssa ovat keskeisiä perheiden tehtäviä. Tähän liittyen heikentyneitä Pisa-tuloksia ei voi täysin koulujärjestelmän päälle kaataa, vaan ne ovat osa perheiden vastuunkantoa, mutta myös yhteiskunnallista muutosta.

Ev.lut. seurakuntamme on kärsinyt kansainvälistyvässä ja maallistuvassa yhteiskunnassa jäsenkatoa horjuttaen täten yhteiskunnan peruspilareita. On voitu viettää huoletonta elämää turvallisessa ja kehittyvässä hyvinvointiyhteiskunnassa unohtaen historia, perintö ja juuretkin.

Olemme sivusta seuranneet, kun ukrainalaiset ovat sankarillisesti puolustaneet vapauttaan ja itsenäisyyttään tehden sen myös meidän ja koko Euroopan puolesta. Venäjän hyökkäyssota on aiheuttanut turvattomuutta ja epävakautta monelle eri sektorille. Sodan heijastusvaikutukset näkyvät globaalisti muun muassa lisääntyvänä epävarmuutena ruokaturvallisuudessa ja energiansaannissa.

Maailmanlaajuisen rauhan järkkyessä voisi ajatella, että ihmiset tarvitsevat perinteisten arvojen ja kirkonkin tuomaa yhteisöllisyyttä ja turvaa. Tätä paikallinen seurakunta tarjoaa. Pienten seurakuntien yhdistämisestä on puhuttu ja toteutuskin saattaa olla edessä. Syinä ovat väestön väheneminen ja resurssien niukkuus.

Tavoitteena on suurempi seurakunta, joka ehkä voi tehokkaammin jakaa resursseja. Seurakuntien yhdistäminen on herkkä ja monimutkainen kokonaisuus, jonka suunniteltaessa olisi otettava huomioon jäsenten mielipiteet, tarpeet ja huolet ja toteutettava avoimuuden ja vuoropuhelun hengessä. Onko nyt tässä maailman tilanteessa oikea aika seurakuntien yhdistämiselle vedoten osittain kristilliseen solidaarisuuteen ja heikentää sitä turvaa sekä yhteisöllisyyttä, jota tarvitsemme?

Hyvinvointivaltiomme natisee liitoksissaan muun muassa ”vapaankasvatuksen”, ääreisvihreitten ja yltiöhyväksyvän elämänkatsomuksen tuomien kokeilujen myötä. Samalla yksilön vastuu on jätetty taka-alalle. On tavoiteltu aidan takaa vihreämpiä niittyjä, vaikka omissa olisi riittävästi niitettävää.

Nyt on aika keskittyä perusasioihin niin koulujärjestelmässä kuin monella muullakin sektorilla. Meillä on hieno maa, jonka historiasta pitää olla ylpeitä. Kansamme on sisukas ja osaavan kekseliäs, luontomme ja ruokatuotantomme ainutlaatuisen puhdas ja osalle ihmisistä uskontomme antaa selkeän arvopohjan elämälle.

Tarvitsemme yhtenäisen kansan ja toimivat organisaatiot. Pidetään myös paikallisidentiteettiin perinteisesti sisältyvät seurakunnat mukana elämässämme. Tiiviin paikallisyhteistyön avulla selviämme pienissä kunnissa ja seurakunnissa paremmin suhteessa isoihin rakenteellisiin muutoksiin, jotka usein herättävät kysymyksen: missä ne säästöt lopulta ovat?

Monesti on jo todettu, ettei toimivaa kannattaisi rikkoa. Puolustetaan perinteitämme ja vahvistetaan yhteistyötämme.

Milla Lahdenperä

kansanedustaja

Antti Lahdenperä

hiippakuntavaltuustoon valittu